Home Actress Maria Veitola HD Photos and Wallpapers April 2024 Maria Veitola Instagram - Miksi karjalaisuudesta pitää puhua? Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ajattelen, että meidän itsemme pitää puhua meistä, koska ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee. Välillä tuntuu, että karjalaiset on kollektiivisesti unohdettu. Karjalaiset on oma kansansa, joilla on oma kieli ja kulttuuri. Se on vähemmistökansa sekä kulttuuri, jota on alistettu milloin mistäkin suunnasta. Karjala jäi osittain rajan toiselle puolelle sotien seurauksena. Karjalaisia alettiin sittemmin pitää Suomessa venäläisinä ja Venäjällä suomalaisina. Vääränlaisia ja inhottuja molemmilla puolilla. Karjalan kieli on uhanalaisessa asemassa. Sitä puhuvien määrä romahti sotien jälkeen, kun kieliyhteisöt hajosivat evakon takia ja karjalaiset pakotettiin sulautumaan valtaväestöön. Tiesitkö, että monet Suomelle ja sen kulttuurille ominaiset asiat ovat tosiasiassa karjalaisia? Suuri osa Kalevalan runoista on kerätty Karjalasta, karjalan kielellä ja karjalaisilta. Kalevalasta tehtiin kuitenkin suomalaisen kulttuurin kansalliseepos. Onko se reilua? Entäs karjalanpiirakka? Karjalanpiirakka on itse emännän lisäksi karjalaisen ruokakulttuurin sydän. Samoin vatruskat, sultsinat, kakkarat, tsupukat, pyöröt ja muut piirakat. Karjalanpiirakkaa imitoivan, jättileipomoissa teollisesti tuotetun riisipiirakan voi ostaa aikalailla kaikkien huoltoasemien vitriinistä tai napata mukaansa paistopisteestä. Mutta eikö tässä ollakin itse asiassa kulttuurisen omimisen ytimessä? Kulttuurinen omiminenhan tarkoittaa sitä, että syrjityltä ja sorretulta vähemmistökansalta omitaan jotain heille kulttuurisesti tärkeää sekä omintakeista, ja aletaan tekemään sillä bisnestä. Mitä mieltä? 💘 Toisaalta ihanaa, että piirakkaperinne elää.. Ja moni muukin karjalaisperinne! Sellainen on mun lemppariperinne, eli rotinat. Rotinat tarkoittaa sitä, kun lapsi syntyy ja mennään tervehtimään vastasyntynyttä, tuoden joku herkullinen ruokalahja, perinteisesti pullakranssi tai piirakoita. Kerro kommenteissa millaisia ajatuksia herää? Mitä tiedät karjalaisten syrjinnästä? 💘 Ja jos et asu Karjalassa, kerro miten ylläpidät karjalaista kulttuuriperintöä omassa elämässä? Ite haaveilen modernien karjalaisten perinneklubista!

Maria Veitola Instagram – Miksi karjalaisuudesta pitää puhua? Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ajattelen, että meidän itsemme pitää puhua meistä, koska ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee. Välillä tuntuu, että karjalaiset on kollektiivisesti unohdettu. Karjalaiset on oma kansansa, joilla on oma kieli ja kulttuuri. Se on vähemmistökansa sekä kulttuuri, jota on alistettu milloin mistäkin suunnasta. Karjala jäi osittain rajan toiselle puolelle sotien seurauksena. Karjalaisia alettiin sittemmin pitää Suomessa venäläisinä ja Venäjällä suomalaisina. Vääränlaisia ja inhottuja molemmilla puolilla. Karjalan kieli on uhanalaisessa asemassa. Sitä puhuvien määrä romahti sotien jälkeen, kun kieliyhteisöt hajosivat evakon takia ja karjalaiset pakotettiin sulautumaan valtaväestöön. Tiesitkö, että monet Suomelle ja sen kulttuurille ominaiset asiat ovat tosiasiassa karjalaisia? Suuri osa Kalevalan runoista on kerätty Karjalasta, karjalan kielellä ja karjalaisilta. Kalevalasta tehtiin kuitenkin suomalaisen kulttuurin kansalliseepos. Onko se reilua? Entäs karjalanpiirakka? Karjalanpiirakka on itse emännän lisäksi karjalaisen ruokakulttuurin sydän. Samoin vatruskat, sultsinat, kakkarat, tsupukat, pyöröt ja muut piirakat. Karjalanpiirakkaa imitoivan, jättileipomoissa teollisesti tuotetun riisipiirakan voi ostaa aikalailla kaikkien huoltoasemien vitriinistä tai napata mukaansa paistopisteestä. Mutta eikö tässä ollakin itse asiassa kulttuurisen omimisen ytimessä? Kulttuurinen omiminenhan tarkoittaa sitä, että syrjityltä ja sorretulta vähemmistökansalta omitaan jotain heille kulttuurisesti tärkeää sekä omintakeista, ja aletaan tekemään sillä bisnestä. Mitä mieltä? 💘 Toisaalta ihanaa, että piirakkaperinne elää.. Ja moni muukin karjalaisperinne! Sellainen on mun lemppariperinne, eli rotinat. Rotinat tarkoittaa sitä, kun lapsi syntyy ja mennään tervehtimään vastasyntynyttä, tuoden joku herkullinen ruokalahja, perinteisesti pullakranssi tai piirakoita. Kerro kommenteissa millaisia ajatuksia herää? Mitä tiedät karjalaisten syrjinnästä? 💘 Ja jos et asu Karjalassa, kerro miten ylläpidät karjalaista kulttuuriperintöä omassa elämässä? Ite haaveilen modernien karjalaisten perinneklubista!

Maria Veitola Instagram - Miksi karjalaisuudesta pitää puhua? Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ajattelen, että meidän itsemme pitää puhua meistä, koska ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee. Välillä tuntuu, että karjalaiset on kollektiivisesti unohdettu. Karjalaiset on oma kansansa, joilla on oma kieli ja kulttuuri. Se on vähemmistökansa sekä kulttuuri, jota on alistettu milloin mistäkin suunnasta. Karjala jäi osittain rajan toiselle puolelle sotien seurauksena. Karjalaisia alettiin sittemmin pitää Suomessa venäläisinä ja Venäjällä suomalaisina. Vääränlaisia ja inhottuja molemmilla puolilla. Karjalan kieli on uhanalaisessa asemassa. Sitä puhuvien määrä romahti sotien jälkeen, kun kieliyhteisöt hajosivat evakon takia ja karjalaiset pakotettiin sulautumaan valtaväestöön. Tiesitkö, että monet Suomelle ja sen kulttuurille ominaiset asiat ovat tosiasiassa karjalaisia? Suuri osa Kalevalan runoista on kerätty Karjalasta, karjalan kielellä ja karjalaisilta. Kalevalasta tehtiin kuitenkin suomalaisen kulttuurin kansalliseepos. Onko se reilua? Entäs karjalanpiirakka? Karjalanpiirakka on itse emännän lisäksi karjalaisen ruokakulttuurin sydän. Samoin vatruskat, sultsinat, kakkarat, tsupukat, pyöröt ja muut piirakat. Karjalanpiirakkaa imitoivan, jättileipomoissa teollisesti tuotetun riisipiirakan voi ostaa aikalailla kaikkien huoltoasemien vitriinistä tai napata mukaansa paistopisteestä. Mutta eikö tässä ollakin itse asiassa kulttuurisen omimisen ytimessä? Kulttuurinen omiminenhan tarkoittaa sitä, että syrjityltä ja sorretulta vähemmistökansalta omitaan jotain heille kulttuurisesti tärkeää sekä omintakeista, ja aletaan tekemään sillä bisnestä. Mitä mieltä? 💘 Toisaalta ihanaa, että piirakkaperinne elää.. Ja moni muukin karjalaisperinne! Sellainen on mun lemppariperinne, eli rotinat. Rotinat tarkoittaa sitä, kun lapsi syntyy ja mennään tervehtimään vastasyntynyttä, tuoden joku herkullinen ruokalahja, perinteisesti pullakranssi tai piirakoita. Kerro kommenteissa millaisia ajatuksia herää? Mitä tiedät karjalaisten syrjinnästä? 💘 Ja jos et asu Karjalassa, kerro miten ylläpidät karjalaista kulttuuriperintöä omassa elämässä? Ite haaveilen modernien karjalaisten perinneklubista!

Maria Veitola Instagram – Miksi karjalaisuudesta pitää puhua?

Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ajattelen, että meidän itsemme pitää puhua meistä, koska ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee. Välillä tuntuu, että karjalaiset on kollektiivisesti unohdettu.

Karjalaiset on oma kansansa, joilla on oma kieli ja kulttuuri. Se on vähemmistökansa sekä kulttuuri, jota on alistettu milloin mistäkin suunnasta.

Karjala jäi osittain rajan toiselle puolelle sotien seurauksena.
Karjalaisia alettiin sittemmin pitää Suomessa venäläisinä ja Venäjällä suomalaisina. Vääränlaisia ja inhottuja molemmilla puolilla.

Karjalan kieli on uhanalaisessa asemassa. Sitä puhuvien määrä romahti sotien jälkeen, kun kieliyhteisöt hajosivat evakon takia ja karjalaiset pakotettiin sulautumaan valtaväestöön.

Tiesitkö, että monet Suomelle ja sen kulttuurille ominaiset asiat ovat tosiasiassa karjalaisia?

Suuri osa Kalevalan runoista on kerätty Karjalasta, karjalan kielellä ja karjalaisilta. Kalevalasta tehtiin kuitenkin suomalaisen kulttuurin kansalliseepos. Onko se reilua?

Entäs karjalanpiirakka? Karjalanpiirakka on itse emännän lisäksi karjalaisen ruokakulttuurin sydän. Samoin vatruskat, sultsinat, kakkarat, tsupukat, pyöröt ja muut piirakat. Karjalanpiirakkaa imitoivan, jättileipomoissa teollisesti tuotetun riisipiirakan voi ostaa aikalailla kaikkien huoltoasemien vitriinistä tai napata mukaansa paistopisteestä. Mutta eikö tässä ollakin itse asiassa kulttuurisen omimisen ytimessä? Kulttuurinen omiminenhan tarkoittaa sitä, että syrjityltä ja sorretulta vähemmistökansalta omitaan jotain heille kulttuurisesti tärkeää sekä omintakeista, ja aletaan tekemään sillä bisnestä. Mitä mieltä? 💘

Toisaalta ihanaa, että piirakkaperinne elää.. Ja moni muukin karjalaisperinne!

Sellainen on mun lemppariperinne, eli rotinat. Rotinat tarkoittaa sitä, kun lapsi syntyy ja mennään tervehtimään vastasyntynyttä, tuoden joku herkullinen ruokalahja, perinteisesti pullakranssi tai piirakoita.

Kerro kommenteissa millaisia ajatuksia herää? Mitä tiedät karjalaisten syrjinnästä? 💘 Ja jos et asu Karjalassa, kerro miten ylläpidät karjalaista kulttuuriperintöä omassa elämässä? Ite haaveilen modernien karjalaisten perinneklubista! | Posted on 27/Mar/2024 19:39:29

Maria Veitola Instagram – ✨ Pääsiäinen on täällä, tai oikeastaan se on jo pitkällä! ✨

Tämä video tehtiin muistuttamaan siitä just sua. Pääsiäinen on mun lempijuhlapyhä. Ainakaan mulle siihen ei oo koskaan liittynyt hankalia perinteitä tai liian kovia odotuksia. Edes lapsuudessa – ja se on vähän harvinaista! 💘

Sen sijaan pääsiäinen on juhla täynnä ihania värejä, makuja ja muistoja. Tipuja, pupuja, rairuohoa (tämä on kissaystävällinen versio) ja suklaamunia! ☀️🐥

Mulle pääsiäinen on  ennen kaikkea kevään tuoja ja useana vuonna se on ollut myös tarvittava tauko kiireisen arjen keskellä. 

Toivottavasti sun pääsiäinen on kaikkia näitä asioita. Jos juhlafiilistä ei kuitenkaan meinaa löytyä, niin sekään ei haittaa – tää ei oo niin vakavaa. 🐣

Tänään aion mennä pääsiäiskirkkoon ja piilottaa mun lapselle pieniä suklaamunia. Miten te juhlitte tänä pääsiäisenä? Kerro se mulle kommenteissa. 

💘: Maria Tipunen

Ps. Kuvassa minä, isä ja ystäväni Susa 😽
Maria Veitola Instagram – Lakot jatkuvat. Sympatiani ja sydämeni on teidän puolella, jotka pyritte parantamaan omaa tilannettanne. Puolustatte samalla demokratiaa. 💘

Maailma muuttuu ja työmarkkinat sen mukana. Työntekijöiden etujärjestöt ovat olleet tärkeässä asemassa rakentamassa Suomesta oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, ja se työ on tärkeää myös tulevaisuudessa. 

Itse olen yrittäjä ja kuunnellut lakkoiluun sekä työmarkkinoihin liittyvää uppiniskaista keskustelua ymmälläni. Se menee suurelta osin ohi, joka liittyy niin kieleen, kuin vastenmieliseen poliittiseen riitelyyn – omaa työhistoriaani ja yrittäjyyttä unohtamatta. 

Lakkoihin ja muuhun työmarkkinapolitiikkaan liittyy jargonia, jota tavallinen ihminen ei helposti ymmärrä. Ikään kuin se olisi tarkoituskin, niin hankalasti suht’ yksinkertaisista asioista puhutaan. 

Olen tehnyt 30 vuotta työtä joko pätkätyöläisenä tai yrittäjänä. Yrittäjänä minulla ei ole oikeutta jonkun toisen kustantamaan sairauslomaan, työterveyteen tai palkallisiin kahvitaukoihin. Minulle ei kerry vuosilomia, eikä palkkani nouse automaattisesti kokemuksen karttuessa.

Olen aina sopinut palkoistani ja palkkiostani paikallisesti, eli suoraan sopimuksen toisen osapuolen kanssa ja ollut ongelmien ilmetessä vain itseni varassa. Olen pärjännyt ja jopa menestynyt, mutta kaikilla ei valitettavasti ole käynyt yhtä hyvä tuuri. ❤️‍🩹

Yrittäminen on Suomessa vaikeaa ja kallista. Kulut ovat kovat ja työntekijöiden palkkaaminen iso, taloudellinen riski etenkin jos liiketoiminta ei ole satavarmaa ja tulevaisuudennäkymät loistavat. Minuakin on aina neuvottu käyttämään työvoimana laskuttavia (kevyt)yrittäjiä, onhan alani epävarma ja kovin suhdanneherkkä. 

Lakot koskettavat kaikkia kansalaisia, mutta monia pk-yrittäjiä aivan erityisellä tavalla. Miksei meitä oteta mukaan tähän keskusteluun? Suomessa yrityksistä 95,5 % on alle 10 hengen yrityksiä ja yksinyrittäjiä sekä pienyrittäjiä on kaikilla aloilla. Ollaanko tässä vain isojen korporaatioiden asialla? 🚣‍♀️

Yrittäjät, te kaikki suuresti arvostamani tyypit, voisitteko jakaa kokemuksianne asian tiimoilta? Kaipaisin vertaistukea ja selityksiä. Mitä ajatuksia lakkoilu herättää teissä? 

📸 @iida.schwartz

Check out the latest gallery of Maria Veitola