Home Actress Maria Veitola HD Photos and Wallpapers April 2024 Maria Veitola Instagram - Tällä viikolla Sami Sykkö kutsui minut luokseen yökylään ja kuulemaan ihmeellisiä tuhannen ja yhden yön tarinoitaan. ✨🌜Sami on tyylin ja muodin ammattilainen, joka on tehnyt hienosti rönsyilevää uraansa niin kirjoittavana, kuin puhuvanakin toimittajana ja kommentaattorina. Nykyään Sami on myös työelämäprofessori. Tällä kertaa matka yökylään ei ollut pitkä, sillä Sami asustaa Helsingin kantakaupungissa. Tunsimme toki Samin kanssa ennestään, mutta emme lainkaan syvällisesti ja siksi tämä yökylä olikin erityisen kutkuttava. Toisen sielunelämään on nimittäin vaikeaa kurkistaa intiimimmin ja kokonaisvaltaisemmin, kuin yökyläilyn merkeissä! 💘 Ehdittiin kaiken juttelun lomassa jumpata, hakea illalliskukat, sekä tietysti tutkia Samin mieletöntä vaatekaappia, joka oli täynnä kadehdittavia aarteita. Ja millaiset illalliset meillä olikaan! Ihastuttavia vieraita, taideteoksen julkistaminen, herkullista ruokaa ruokaa ja kiinnostavia juttuja. Niin kuin tiedetään, ystävät kertovat ihmisestä paljon. Tämä porukka oli sellainen, ettei jutulle meinannut tulla loppua ollenkaan. 😸 Juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä aloittaen toki tyylistä ja kauneudesta päätyen Samin tekemään luokkahyppyyn,13-vuotiaana alkaneeseen työuraan ja parisuhteisiin. Musta oli niin kiinnostavaa, miten vähän Sami tuntuu kaipaavan elämäänsä kumppania. Millaisia ajatuksia teille heräsi meidän jutuista - onko sielläkin vaikeuksia sietää toisten kasoja? Meidän yökyläilyyn pääset kurkkimaan Maikkarilla kello 21! Jos haluat nähdä erityisen paljon meidän jutustelua, ekstrapitkän jakson löydät MTV Katsomosta jo nyt. MTV Katsomo -tilaajana muuten näät jo ensi viikonkin jakson. Se on tämän kauden viimeinen (!!) ja silloin vierailen Mika ja Kirsi Aaltolalla.

Maria Veitola Instagram – Tällä viikolla Sami Sykkö kutsui minut luokseen yökylään ja kuulemaan ihmeellisiä tuhannen ja yhden yön tarinoitaan. ✨🌜Sami on tyylin ja muodin ammattilainen, joka on tehnyt hienosti rönsyilevää uraansa niin kirjoittavana, kuin puhuvanakin toimittajana ja kommentaattorina. Nykyään Sami on myös työelämäprofessori. Tällä kertaa matka yökylään ei ollut pitkä, sillä Sami asustaa Helsingin kantakaupungissa. Tunsimme toki Samin kanssa ennestään, mutta emme lainkaan syvällisesti ja siksi tämä yökylä olikin erityisen kutkuttava. Toisen sielunelämään on nimittäin vaikeaa kurkistaa intiimimmin ja kokonaisvaltaisemmin, kuin yökyläilyn merkeissä! 💘 Ehdittiin kaiken juttelun lomassa jumpata, hakea illalliskukat, sekä tietysti tutkia Samin mieletöntä vaatekaappia, joka oli täynnä kadehdittavia aarteita. Ja millaiset illalliset meillä olikaan! Ihastuttavia vieraita, taideteoksen julkistaminen, herkullista ruokaa ruokaa ja kiinnostavia juttuja. Niin kuin tiedetään, ystävät kertovat ihmisestä paljon. Tämä porukka oli sellainen, ettei jutulle meinannut tulla loppua ollenkaan. 😸 Juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä aloittaen toki tyylistä ja kauneudesta päätyen Samin tekemään luokkahyppyyn,13-vuotiaana alkaneeseen työuraan ja parisuhteisiin. Musta oli niin kiinnostavaa, miten vähän Sami tuntuu kaipaavan elämäänsä kumppania. Millaisia ajatuksia teille heräsi meidän jutuista – onko sielläkin vaikeuksia sietää toisten kasoja? Meidän yökyläilyyn pääset kurkkimaan Maikkarilla kello 21! Jos haluat nähdä erityisen paljon meidän jutustelua, ekstrapitkän jakson löydät MTV Katsomosta jo nyt. MTV Katsomo -tilaajana muuten näät jo ensi viikonkin jakson. Se on tämän kauden viimeinen (!!) ja silloin vierailen Mika ja Kirsi Aaltolalla.

Maria Veitola Instagram - Tällä viikolla Sami Sykkö kutsui minut luokseen yökylään ja kuulemaan ihmeellisiä tuhannen ja yhden yön tarinoitaan. ✨🌜Sami on tyylin ja muodin ammattilainen, joka on tehnyt hienosti rönsyilevää uraansa niin kirjoittavana, kuin puhuvanakin toimittajana ja kommentaattorina. Nykyään Sami on myös työelämäprofessori. Tällä kertaa matka yökylään ei ollut pitkä, sillä Sami asustaa Helsingin kantakaupungissa. Tunsimme toki Samin kanssa ennestään, mutta emme lainkaan syvällisesti ja siksi tämä yökylä olikin erityisen kutkuttava. Toisen sielunelämään on nimittäin vaikeaa kurkistaa intiimimmin ja kokonaisvaltaisemmin, kuin yökyläilyn merkeissä! 💘 Ehdittiin kaiken juttelun lomassa jumpata, hakea illalliskukat, sekä tietysti tutkia Samin mieletöntä vaatekaappia, joka oli täynnä kadehdittavia aarteita. Ja millaiset illalliset meillä olikaan! Ihastuttavia vieraita, taideteoksen julkistaminen, herkullista ruokaa ruokaa ja kiinnostavia juttuja. Niin kuin tiedetään, ystävät kertovat ihmisestä paljon. Tämä porukka oli sellainen, ettei jutulle meinannut tulla loppua ollenkaan. 😸 Juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä aloittaen toki tyylistä ja kauneudesta päätyen Samin tekemään luokkahyppyyn,13-vuotiaana alkaneeseen työuraan ja parisuhteisiin. Musta oli niin kiinnostavaa, miten vähän Sami tuntuu kaipaavan elämäänsä kumppania. Millaisia ajatuksia teille heräsi meidän jutuista - onko sielläkin vaikeuksia sietää toisten kasoja? Meidän yökyläilyyn pääset kurkkimaan Maikkarilla kello 21! Jos haluat nähdä erityisen paljon meidän jutustelua, ekstrapitkän jakson löydät MTV Katsomosta jo nyt. MTV Katsomo -tilaajana muuten näät jo ensi viikonkin jakson. Se on tämän kauden viimeinen (!!) ja silloin vierailen Mika ja Kirsi Aaltolalla.

Maria Veitola Instagram – Tällä viikolla Sami Sykkö kutsui minut luokseen yökylään ja kuulemaan ihmeellisiä tuhannen ja yhden yön tarinoitaan. ✨🌜Sami on tyylin ja muodin ammattilainen, joka on tehnyt hienosti rönsyilevää uraansa niin kirjoittavana, kuin puhuvanakin toimittajana ja kommentaattorina. Nykyään Sami on myös työelämäprofessori.

Tällä kertaa matka yökylään ei ollut pitkä, sillä Sami asustaa Helsingin kantakaupungissa. Tunsimme toki Samin kanssa ennestään, mutta emme lainkaan syvällisesti ja siksi tämä yökylä olikin erityisen kutkuttava. Toisen sielunelämään on nimittäin vaikeaa kurkistaa intiimimmin ja kokonaisvaltaisemmin, kuin yökyläilyn merkeissä! 💘

Ehdittiin kaiken juttelun lomassa jumpata, hakea illalliskukat, sekä tietysti tutkia Samin mieletöntä vaatekaappia, joka oli täynnä kadehdittavia aarteita.

Ja millaiset illalliset meillä olikaan! Ihastuttavia vieraita, taideteoksen julkistaminen, herkullista ruokaa ruokaa ja kiinnostavia juttuja. Niin kuin tiedetään, ystävät kertovat ihmisestä paljon. Tämä porukka oli sellainen, ettei jutulle meinannut tulla loppua ollenkaan. 😸

Juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä aloittaen toki tyylistä ja kauneudesta päätyen Samin tekemään luokkahyppyyn,13-vuotiaana alkaneeseen työuraan ja parisuhteisiin. Musta oli niin kiinnostavaa, miten vähän Sami tuntuu kaipaavan elämäänsä kumppania. Millaisia ajatuksia teille heräsi meidän jutuista – onko sielläkin vaikeuksia sietää toisten kasoja?

Meidän yökyläilyyn pääset kurkkimaan Maikkarilla kello 21! Jos haluat nähdä erityisen paljon meidän jutustelua, ekstrapitkän jakson löydät MTV Katsomosta jo nyt. MTV Katsomo -tilaajana muuten näät jo ensi viikonkin jakson. Se on tämän kauden viimeinen (!!) ja silloin vierailen Mika ja Kirsi Aaltolalla. | Posted on 04/Apr/2024 12:30:59

Maria Veitola Instagram – Miksi karjalaisuudesta pitää puhua?

Kysymys on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Ajattelen, että meidän itsemme pitää puhua meistä, koska ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee. Välillä tuntuu, että karjalaiset on kollektiivisesti unohdettu.

Karjalaiset on oma kansansa, joilla on oma kieli ja kulttuuri. Se on vähemmistökansa sekä kulttuuri, jota on alistettu milloin mistäkin suunnasta.

Karjala jäi osittain rajan toiselle puolelle sotien seurauksena.
Karjalaisia alettiin sittemmin pitää Suomessa venäläisinä ja Venäjällä suomalaisina. Vääränlaisia ja inhottuja molemmilla puolilla.

Karjalan kieli on uhanalaisessa asemassa. Sitä puhuvien määrä romahti sotien jälkeen, kun kieliyhteisöt hajosivat evakon takia ja karjalaiset pakotettiin sulautumaan valtaväestöön.

Tiesitkö, että monet Suomelle ja sen kulttuurille ominaiset asiat ovat tosiasiassa karjalaisia?

Suuri osa Kalevalan runoista on kerätty Karjalasta, karjalan kielellä ja karjalaisilta. Kalevalasta tehtiin kuitenkin suomalaisen kulttuurin kansalliseepos. Onko se reilua?

Entäs karjalanpiirakka? Karjalanpiirakka on itse emännän lisäksi karjalaisen ruokakulttuurin sydän. Samoin vatruskat, sultsinat, kakkarat, tsupukat, pyöröt ja muut piirakat. Karjalanpiirakkaa imitoivan, jättileipomoissa teollisesti tuotetun riisipiirakan voi ostaa aikalailla kaikkien huoltoasemien vitriinistä tai napata mukaansa paistopisteestä. Mutta eikö tässä ollakin itse asiassa kulttuurisen omimisen ytimessä? Kulttuurinen omiminenhan tarkoittaa sitä, että syrjityltä ja sorretulta vähemmistökansalta omitaan jotain heille kulttuurisesti tärkeää sekä omintakeista, ja aletaan tekemään sillä bisnestä. Mitä mieltä? 💘

Toisaalta ihanaa, että piirakkaperinne elää.. Ja moni muukin karjalaisperinne!

Sellainen on mun lemppariperinne, eli rotinat. Rotinat tarkoittaa sitä, kun lapsi syntyy ja mennään tervehtimään vastasyntynyttä, tuoden joku herkullinen ruokalahja, perinteisesti pullakranssi tai piirakoita.

Kerro kommenteissa millaisia ajatuksia herää? Mitä tiedät karjalaisten syrjinnästä? 💘 Ja jos et asu Karjalassa, kerro miten ylläpidät karjalaista kulttuuriperintöä omassa elämässä? Ite haaveilen modernien karjalaisten perinneklubista!
Maria Veitola Instagram – Tämän viikon jaksossa yökyläilen taiteilija ja muusikko Mira Luodin luona. Pääsin tutustumaan myös Miran uusperheen kuudesta lapsesta nuorimpaan Urhoon, sekä miesystävä Olli Saksaan. Olen tavannut ja haastatellut Miraa useampaankin otteeseen, mutta tällä kerralla päästiin erityisen syvälle. ❤️

Mirassa on poikkeuksellinen energia, ehkä koska hän on niin ultimaattinen selviytyjänainen. En jaksa odottaa, että näette tän jakson ja kerrotte mulle millaisia ajatuksia meidän jutuista heräsi. Uskoisin, että moni pystyy samaistumaan siihen kun elämä tuntuu antavan haastetta haasteen perään, mutta luovuttaa ei voi. 🌜

Päästiin siis Miran kanssa elämän tärkeimpien kysymysten äärelle, oikeastaan useampaankin otteeseen. Juteltiin lapsen sairastumisesta, ahdistelusta ja väkivallasta selviämisestä sekä isättömyydestä. Toisaalta käytiin läpi Miran ja Ollin työn merkeissä syttynyt rakkaustarina, sekä Miran sisustusfilosofia.

Oli kiinnostavaa kuulla, miten Mira on kokenut PMMP:n nousukauden, sen jälkeisen soolouran ja toisaalta nyt yhden aikansa suosituimman yhtyeen paluun. ✨

Lähinnä siis juteltiin, mutta ehdittiin onneksi lenkille ja katsomaan DVD:ltä Onnenpyörää, johon Mira osallistui 19-vuotiaana. Ja Mira seisoi päällään ja teki spagaatin! Ehdin myös tapaamaan Sami Yaffan ja Erja Lyytisen, jotka tulivat hakemaan Miran mukaansa joulukiertueelle. 

Meidän menoa pääset seuraamaan Maikkarilta kello 21 ja erityispitkän version jaksosta voit katsoa MTV Katsomosta vaikka heti. MTV Katsomo  -tilaajana muuten näät jo seuraavan jakson, jossa vierailen kovasti toivotulla Sami Syköllä.

#yökylässä #yökylässäMariaVeitola

Check out the latest gallery of Maria Veitola