Katariina Souri

Katariina Souri Instagram – Mun juhannus meni pitkälti maalatessa. Silloin kun muut juhlivat pyhiä ja irrottautuvat omasta arjestaan, mä jotenkin löydän tavanomaista syvemmän rauhan omalle tekemiselle.

No, juhannus tietysti on myös maagista luonnonhenkien aktivoitumisen aikaa, jolloin on perinteisesti kytkeydytty esivanhempien syvään tietoon, palvottu aurinkoa ja tehty taikoja hyvän sadon saamiseksi tai kumppanin löytämiseksi.

Koska juhannus on myös hedelmällisyyden juhla, ja juhannuksen pyhiä on kutsuttu pesäpäiviksi, koska aurinko on pysytellyt korkealla ”pesässä”, niin on mielestäni erikoista, että juhannus nykymuotoisenaan on saanut nimensä Johannes Kastajasta, ja melkein yhtä outo on ajatus Ukon juhlasta.

Kyllä juhannus on Akan juhla. Aurinko on perinteisesti, aikoina ennen valtauskontojen syntyä, edustanut naiseutta, ja niin ”pesäpäivät” kuin hedelmällisyys ja edesmenneisiin esivanhempiin kytkeytyminen joka nostaa esiin kuoleman teeman, ovat kaikki feminiinisiä elementtejä, luontoyhteydestä nyt puhumattakaan.

Akan juhlan inspiroimana maalasin naisia kolmessa polvessa. Koska teos on vielä märkä ja seinään naulattu, niin en saanut sitä kiiltojen vuoksi kuvatuksi muutoin kuin sivusta. Vähän se vaatii vielä tarkisteluakin 🙂

Sellaistakin on spekuloitu, että juhannus nimenä kytkeytyisi roomalaisen mytologian Janukseen, jota pidetään alkujen ja loppujen jumalana, ja joka symboloi myös muutoksen portteja ja ovia, jotka avautuvat johonkin uuteen.

Huomenna on taas arki. Avautuiko sinulle pyhien aikana aiempaa syvempi kytkentä esivanhempiin ja portti johonkin uuteen? | Posted on 23/Jun/2024 17:44:06

Katariina Souri
Katariina Souri

Check out the latest gallery of Katariina Souri