Sikke Sumari

Sikke Sumari Instagram – Tämä ihana 🍝, helppo ja herkullinen pastakastike on parhaimmillaan, kun tomaatit ovat makean maukkaita 🍅, mutta yllättävän hyvää tuli nytkin, kun tein ne jo aikansa keittiön pöydällä lojuneista, jotka oli syytä pikimmiten hyödyntää!
Kerron tässä, kuinka teet tämän kastikkeen ilman näitä kuutioita.
Minulla on pakastimessa viime kesänä pakastamiani oliiviöljy-basilika kuutioita, jotka myös odottavat käyttövuoroaan. Tässä soosissa sain hyödynnettyä monta kuutiota, sillä tämä kastike kutsuu runsaasti sekä oliiviöljyä että basilikaa.🌿🫒
Tomaattien kuoret pehmenevät kastiketta keitettäessä, mutta valmistuksen loppuvaiheessa niistä osa on mahdollista nyppiä poiskin, jos siltä tuntuu.🥄
Valkosipulit otan pois, koska ne ovat jo riittävästi makua antaneet ja tässä kastikkeessa tomaatin maku on tärkein.

NÄITÄ TARVITSET:
1 dl hyvää oliiviöljyä🫒
Kourallinen basilikanlehtiä🌿
Rasiallinen kypsiä pieniä tomaatteja neljään osaan leikattuina🍅
4 kuorittua valkosipulinkynttä puolitettuina🧄
1 oksa timjamia tai 1 tl kuivattua🌱
Suolaa mustapippuria ja yrttisekoitusta🧂
Loraus pastan keitinvettä💧

TEE NÄIN:
Lorota oliiviöljy laakealle pannulle ja lisää tomaattilohkot sekä valkosipulinkynnet sekä timjaminoksa.
Anna kastikkeen kypsyä keskilämmöllä noin vartti ja painele samalla tomaattilohkoja niin, että ne pikkuhiljaa hajoavat ja muuttuvat kastikkeeksi. Lisää samalla suola ja mausteet.
Kastike alkaa olla valmista, kun tomaattien kuoret irtoavat. 🍅
Voit nyppiä niitä pihdeillä pois, jos haluat, mutta niissä on kyllä paljon makua! 👌
Lisää basilikanlehdet lopuksi – minulla ne menevät pannulle jo öljyn kanssa yht’aikaa, mutta parempi tulee, kun ne pääsevät mukaan vasta myöhemmin. 🌿
Pastan keität tietysti samaan aikaan, kun kastike kypsyy, joten voit lorauttaa pastan keitinvettä kastikkeeseen, jos se tuntuu paksuuntuvan liikaa. 🍝
Nosta kypsä pasta kastikkeeseen, sekoita hyvin ja tarjoile parmesaaniraasteen kera. 🧀🍴

#pastakastike #tomaatti #basilika #ruokaohje #kokkaus #herkullista #ruokarakkaus #ohje #resepti #pasta | Posted on 17/Mar/2024 18:07:10

Sikke Sumari
Sikke Sumari

Check out the latest gallery of Sikke Sumari