Christoffer Strandberg Most Liked Photos and Posts

Related Posts

Share This Post

Most liked photo of Christoffer Strandberg with over 21.6K likes is the following photo

Most liked Instagram photo of Christoffer Strandberg
We have around 86 most liked photos of Christoffer Strandberg with the thumbnails listed below. Click on any of them to view the full image along with its caption, like count, and a button to download the photo.

Christoffer Strandberg Instagram - Hyvästi rakas ystävä, elämäni koira. Valma on ollut poissa jo yli kaksi kuukautta ja elämä on sen myötä lopullisesti muuttunut.

Kesän alussa tiesin, että pian koittaa se aika kun täytyy kantaa se raskain vastuu, jonka itselleen ottaa koiran ihmisenä. En vaan ymmärtänyt kuinka voisimme leikkiä jumalaa ja päättää perheenjäsenen elämästä. Viimeisenä viikonloppunaan Valma kuitenkin näytti, että hän ei jaksa enää. Silloin osasin toimija. Kaikki läheiset saivat hyvästellä hänet ja viimeinen päivä oli arvokas ja kaunis. Se kuinka moni läheinen suri ja itki Valmaa kertoo kuinka suuri pieni koira hän oli.

Olin läsnä kun Valma veti viimeisen hengähdyksensä. Hän liukui rauhallisesti lopulliseen uneen. En voinut uskoa silmiäni kun edessäni yhtäkkiä makasi se 5-vuotias Valma, jonka tapasin 11 vuotta sitten. Kaikki kipu, väsymys ja vanhuus ikään kuin hävisi hänen kasvoiltaan kun hän vihdoin sai levätä. Silloin vasta itkin, kuin se pikkupoika, joka juuri on menettänyt koiran, jota hän aina on rukoillut. Olen se poika.

Rakastin tuota sydämellistä, hullua ja kaunista olentoa. Koiran vilpitön rakkaus ja luottamus on niin arvokas asia tässä kyynisessä maailmassa. Se tapa, jolla Valma katsoi minua, kaikki meidän seikkailut rantakallioilla, merellä ja järvellä niin soutaen kuin suppaillen, meidän perhe-illat elokuvan äärellä, niitä muistoja kannan ikuisesti lämmöllä. 

Jenni Haukio sanoittaa koiran antaman rakkauden lohduttavasti kirjassa Sinun tähtesi täällä,
”Usein mietinkin, kuinka jokin niin pieni saattaakaan olla jotain niin suurta, niin paljon enemmän kuin vain koira, jolla sanaparilla ihmisen ja koiran välistä suhdetta usein mitätöidään. Kaiken muun ohella Lennu oli minulle paras ystävä elämäni surullisimpina ja yksinäisimpinä hetkinä. Silloin kun oli tarve, hän nousi olkapäitäni vasten, lohdutti ja kevensi raskaan mielen.” 

Tunnistan täysin tuon kokemuksen. Kiitos Valma kaikesta mitä opetit. Kiitos Janne, että sain olla osa Valman elämää, tasavertaisesti. Kuten Jenni kirjoittaa, ”Jonain päivänä elämässä lankeaa rakkauden hinnaksi kuitenkin suruista suurin”. 
Silti, kannattaa aina rakastaa. Valma ❤️

Christoffer Strandberg Instagram - Hän on Viivi. Maailman iloisin ja reippain, ei välttämättä fiksuin. 🤭 Sanokaa hei.
Christoffer Strandberg Instagram - Daddy Strandberg, it's me. 😎
Barcelona valloitettu vauvanrattailla ja se on ollut ihaninta koskaan. Jos joku tuntee kolmannen kuvan naisen, joka katsoo kummipoikaa ja minua sanoinkuvaamattomalla lämmöllä, sanokaa terveisiä, että rakastan häntä. 😍 
Matka jatkuu.

Christoffer Strandberg Instagram - Valma nukkui pois tasan vuosi sitten tänään. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, hänen viimeistä hengenvetoa. Sen jälkeen tapahtui jotain sanoinkuvaamatonta. Hänen kasvoilta hävisi kaikki väsymys, vanhuus, kipu ja sinnittely. Se rentous, rauha ja hiljaisuus, joka häneen laskeutui oli niin rauhoittavaa ja surullista. Miten ihana koira! En koskaan unohda sinua, kiitos panssarinakki. 
Jos tietäisit, että sinun talossa asuu nyt toinen Russeli, Viivi, olisit hyvin tyytymätön ja kertoisit sen. Mutta Viivi syö kiitollisena sinun vanhoja puruluita, jotka eivät sinulle kelvanneet. Hyvät tytöt ❤️

Christoffer Strandberg Instagram - Viivi Marketta Romppainen täyttää tänään vuoden. Ai mistä tuo nimikokonaisuus tuli mieleeni? No katsokaa nyt häntä! Niin veikä veikkuli, viaton ja avoin sydän sekä seikkailumieli asuu tässä tytössä. ❤️

Kolmannessa kuvassa esiintyy myös rotu-uros ja viimeisessä kuvassa Viivi näyttää terrierisyytensä... 

Synttäreitä vietetty maksalaatikkokakulla, lihatikulla ja palloleikeillä. #yoshorty #itsmybirthday

Christoffer Strandberg Instagram - Hyvin menee mutta menkööt. 🩸
Alan pikkuhiljaa aistimaan kaavaa näissä mun rooleissa. Ennen joulua näyttelin sekakäyttäjää Koskisessa ja nyt yltäpäältä veressä Sykkeessä. Osaan kyllä oikeesti näytellä myös hyvinvoivaa henkilöä! 

Verenhukasta huolimatta, hitto mikä ilo saada tehdä tätä työtä huikeiden ammattilaisten kanssa. 🩺
@sykesarja #syke #sykkiikö #typecasting

Christoffer Strandberg Instagram - 17 toukokuuta. Tärkeä päivä. Norja juhlii itsenäisyyttään, gratulerer med dagen Norge! 🇳🇴 Vietetään myös kansainvälistä homofobian, transfobian ja bifobian vastaista päivää. 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️ Tai vietetään on väärä sanaa, pikeemmiten muistetaan kuinka paljon työtä edelleen pitää tehdä tasa-arvon, turvallisuuden ja oikeuksien eteen. 
Isointa ja iloisinta on kuitenkin, että mun toinen puolisko täyttää vuosia. Maailman kiltein ihminen, sopivan itsepäinen, just täydellinen. ❤️
Vietämme pihalla puutarhahommissa… kaikki rakastaa tyylillään. 😁 Tärkeintä on, että rakastaa. 
Kuva on 10 vuoden takaa. Mutta Janne on hädin tuskin muuttunut. Voisinpa sanoa samaa omasta naamasta. 😅 Mutta tukka on mulla lyhentynyt. Cha cha cha.
Christoffer Strandberg Instagram - Top Gear Suomi! 🚘
A dream come true. 
Opin eri automerkit ja mallit ennen kun opin kunnolla puhumaan. Aina kun mentiin äidin kanssa Helsinkiin ostoksille istuin takapenkillä ja luettelin kaikki automerkit ja -mallit, jotka tuli vastaan. Kaikki, jotka mut tuntee tietävät, että tuo intohimo ei ole millään lailla laantunut. Ja nyt maailman suurin Tv-ohjelma tulee Suomeen ja mä pääsen tutkimaan, leikkimään ja seikkailemaan autoilla. Ja missä porukassa! Tapasin Teemun ja Ismon ekaa kertaa kuvauspaikalla viime viikolla ja hommahan lähti heti käsistä. 
Keväällä 2024 näette miten käy, Nelosella ja Ruudussa.
This is gonna be epic! 

@topgear @nelonen @ruutu @sel8nneteemu @ismocomedy @rabbit_films #topgearsuomi

Christoffer Strandberg Instagram - Voihan veljet! ✈️
Parhaat kolme päivää aikoihin. Loikattiin Itämeren yli Tukholmaan mun pikkuveljen kanssa toukokuussa. Tehtiin kaikki samat asiat kuin lapsuuden reissuilla, mutta ilman vanhempia. Käytiin Skansenilla, Vasa-museossa ja laivalla Drottningholmin linnassa. Yksi yö katsottiin jopa Peppi Pitkätossu-leffa läppäriltä. Todella psykedeelistä kamaa! Okei, lapsina me ei kyllä juotu näin monta Dry Martinia ja tultu yökerhosta kello viisi aamulla…

Och tack underbara @afterdarkshow sluta aldrig! ❤️

On huikeaa, että on joku joka pelkästä katseesta ymmärtää mikä naurattaa, joka tajuaa kaikki samat asiat lapsuudesta ja vanhemmista. Eniten vaikuttunut oon veikan tavasta katsoa maailmaa avoimuudella ja miten hän huomioi muut ihmiset. Oon niin ylpeä!
Hän voi yrittää kasvaa ja vanheta niin paljon kuin haluaa, mutta lillebror on aina lillebror. 🫶

Ps. Saat papukaijamerkin jos löydät sorsan viimeisesta kuvasta. Kyseinen kukka-asetelma on siis keskellä kelluvaa ravintolaa.

Christoffer Strandberg Instagram - Ajattelin sanoa hei kaikille uusille (ja vanhoillekin) seuraajille laittamalla kerrankin jonkun muun kuin auto-kuvan. Sit tajusin, että istunhan tässäkin autossa. Mutta on tässä myös naamaa. En kuitenkan ole naamat, vaikka niin sattaisi helposti ehkä tästä tekstistä päätellä. 
Teitä on täällä yli 63 000 🥹 Kivaa, moi! 
#naamat
Christoffer Strandberg Instagram - Ystävät kantaa ❤️
Ajattelin eka laittaa kollaasin niistä tärkeimmistä ystävistä, mutta ne parhaat kuvat eivät kestä päivänvaloa. 🤷🏼‍♂️ 
Tein itselleni lupauksen viime vuonna olla enemmän läsnä ja elää hetkessä kaikkien läheisten kanssa, sillä elämäni suurimmat siunaukset ovat perheeni, se, jonka syntymässä sain ja se, jonka valitsin, puhumattakaan ystävistäni. Rakastan teitä, you know who you are. 
Valma oli elämäni Simba, joka opetti hakuna matatan taidon. Hän juoksee nyt ikivihreillä niityillä ehtymättömien makkaralähteiden äärellä. 🕊️
Hyvää ystävänpäivää kaikki kaverit, ollaan ystävällisiä. 🌹 #bemyvalentine
Christoffer Strandberg Instagram - Viikko sitten sain Venloissa illan parhaat kaverikuvat. 😍 Topi Borg on rohkeudellaan, älykkyydellään ja avoimuudellaan esikuva, se pätee kaikkiin Kirjolla-sarjan tyyppeihin. 
Se, että juuri Kirjolla pokkasi monta Kultaista Venlaa oli illan suurin voitto. 💛
Iso kiitos mun reippaan rennolle palkinnonjakokaverille "Frederikille". Hän on siis oikeasti Maire ja oli kyllä helpoin kanssanäyttelijä ever. Ja sillä namin määrällä, mitä hän illan aikana sai, voi todeta, että hänellä on parempi palkka kuin monella muulla kulttuurialalla... 
#kirjolla #kultainenvenla

Christoffer Strandberg Instagram - On aika kaivaa hampaat esiin. Onnea @alexstubb 🇫🇮 Aion kyllä imitoida @pekka.haavisto myös, siihen voin käyttää Sauli Niinistön peruukkia, kunhan sen vaan kampaa vähän eri tavalla. 
Iso kiitos molemmille ehdokkaille kunnioittavasta ja arvokkaasta kisasta. 💙💚

Ps. Saatte 10 presidenttipistettä, jos arvaatte ketä kahta poliitikkoa mun kollegat esittää tokassa kuvassa. Kuvat on vuodelta 2014.

Christoffer Strandberg Instagram - Kesätucca ja tunnustus. 🫧
Muina miehinä kittasin samppanjaa Mattolaiturilla parturin jälkeen (koska kerran vaan eletään) ja heti turistipaatit parveilivat. Strandbergin otsatukasta Suomenlinnaan on näköjään uusi reitti. 💁🏼‍♂️

Sitten synninpäästöön: en ole koskan käynyt festareilla. Tai siis ehkä joskus vuonna nakki ja härkäruukku, mutta en näin aikuisten oikeasti. Vaikka kesäisin muutun merellä viihtyväksi saaristo-apinaksi, homo archipelagicus (ymmärtäkää niin kuin haluatte), voisin haastaa omakuvaani siitä, etten ole festari-ihminen. 
Mistä kannattaa aloittaa? Vinkit, linkit ja festariminkit (?) otetaan ilolla vastaan. Tack så mycket. 💋
#pottapää #festarit 

Ps. Mun luottoparturi on @johannanoir joka paitsi tekee loistavaa työtä, myös antaa asiakkaan ”nauttia” työn välivaiheisa… 🤭

Christoffer Strandberg Instagram - Keräsin seitsemän sortin kukkia ja näin tuhmia unia… niissä oli pääosissa Lexus LFA, vuoden -90 Range Rover (V8 bensakoneella tietysti) sekä Porsche 911 Carrera 4S coupé. 👅🔥💦
Mitäs te? Ja hyvää juhannusta, glad midsommar. 

#rakkaudenkesä

Christoffer Strandberg Instagram - Pyhä Jutta ❤️
Jätettiin tanssit kerrankin väliin ja mentiin syömään pitkän kaavan mukaan Jutan kanssa ennen joulupyhiä. Aina kun nähdään, Jutta sujauttaa vaivihkaa mun käteen tai laukkuun jonkun pienen lahjan, joskus se on smoothie tai pulla, tällä kertaa se oli joululahja. Paketista kuoriutui kultainen muumi ja saatekortti, joka sai kyynelehtimään. Muumit on mun uskonto, joten tämä kaveri säteilee onnea ja perspektiiviä arkeen. 
Ystävyys on lahjoista kallisarvoisin. 

Pakko myös sanoa, että @sikkesravintola ja sen ruoka Helsingin Tehtaankadulla oli hävyttömän hyvää. Ja viini! Ja palvelu! Alan kanta-asiakkaaksi! 🤤
Lopuksi vielä tärähtänyt kuva Jutasta, ettei kukaan vaan erehdy luulemaan, että hän pelkästään on pyhä. 🤠

Christoffer Strandberg Instagram - Kiitos Kultainen Venla! ✨
Pantteri oli irti ja ilta sen mukainen. Kiitti myös Domenico Dolce ja Stefano Gabbana, että teette pukuja, jotka istuu mulla millimetrilleen, grazie mille, hirveen ystävällistä. Italialainen pukutaide ja suomalainen Tv-viihde on yllättävä mutta toimiva kombo. 
Vertailtiin sormuksia @anniihamaki kanssa ja todettiin, että hän ainakin voitti suihkurusketus-kisan. 
Grrrauuu. 🐆🐆🐆
#kultainenvenla #galaseason

Christoffer Strandberg Instagram - Kyllä, huhut pitävät paikkaansa, myyn kukkia Tukholman Gamla stanissa. Suomessa myyn vaan itseäni. Stockholm i mitt hjärta. ❤️

#kotkanruusu
Christoffer Strandberg Instagram - Ekana virallinen kaverikuva vuodelta 2021, tokana todellinen. 🙆🏻‍♂️🙋🏽‍♂️💁🏼‍♂️
Tv-alan koulukuvaukset lähestyy taas, eli Kultainen Venla-gaala. Petolliset on ehdolla ja nöyränä totean, että minua saa luvan kanssa äänestää vuoden esiintyjäksi. Olin kuitenkin jo vuoden siuntiolainen 2020, joten olen jo voittanut tarpeeksi. Tärkeintä tässä on se, että tiedän jo mitä laitan päälle! Ettei käy niin kuin pari vuotta sitten, jolloin jännitin vielä kaksi päivää ennen gaalaa, että saavatko italialaiset Guccin puvun Suomeen asti. Tulihan se, grazie mille. Tänä vuonna valitsin teemaksi eläimellisen menon, asuun ja muutenkin. 🐆

Tämä on tällaista pinnallista pohdiskelua, mutta sitäkin tarvitaan tässä muutoin vakavassa ajassa. Venlat on aidosti siitä kivoja, että tapaa ja pääsee keskustelemaan kollegoiden kanssa, joita ei arjessa kohtaa. 

@ileuusivuori ja @mikkoleppilampi otetaanko tänä vuonna toiset vai ihan vaan vichyä?

Christoffer Strandberg Instagram - Riemu repesi, mutta housut ei (tällä kertaa). Pidimme serkun kanssa sukukokuksen, jonka jälkeen päädyimme anniskeluravintolaan liikuttamaan kehojamme rytmisesti musiikin tahtiin. 
Harmi vaan, että suomenruotsalainen kulttuuriperimä velvoittaa juomaan snapsia. 🥵
Suku on pahin. Siis meidän suku. Varokaa meitä. Sjunghoppfaderallanlej.

Christoffer Strandberg Instagram - Jos oot kuin minä ja rakastat Cluedo-lautapeliä ja Agatha Christien murhamysteerejä, tuut rakastamaan myös tätä. 👻
PETOLLISET on kaikkien aikojen psykologinen kamppailu, jossa juonitellaan, murhataan, karkotetaan ja valehdellaan. En siis minä, ei ei. Mä vaan isännöin tätä kavalaa ja herkullista peliä. 😇

Kutsun 18 kilpailijaa upeaan Vanajanlinnaan, missä yksi toisensa jälkeen he kohtaavat kohtalonsa, kunnes vain pieni joukko on jäljellä. Mutta voittavatko uskolliset, vai onko joukossa edelleen petollisia? 
Ai ai ai! Tiedän, että pitäisi olla innoissaan kesästä, mutta tulisipa se syksy jo.
Tuu mukaan, jos uskallat. 😈
@nelonen @ruutu @fremantlefin #traitors

Christoffer Strandberg Instagram - Ainoa asia, mikä yhdistää tätä ja viime uudenvuodenaattoa, josta eka kuva on, on valkoinen kylpytakki. Viime vuonna samppanjalasi kädessä Kämpissä, tänä vuonna nautitaan panacod ja antibiootticocktail kotona. 🦠
Korona hyökkää täydellä voimalla. Kuumetta, lihassärkyä, liisteriräkää ja silmätulehduksia (jep, monikossa) pahempaa on ollut sietämätön kurkkukipu. Mutta vaikka vuoden vika viikko on tuntunut viruksen murhayritykseltä, kaikki on hyvin. Mulla on aikaa levätä, mulla on koti, lämpöä ja läheiset lähellä. 

Taakse jäävä vuosi on tuntunut, no elämältä. Elämää ihan kaikilla mausteilla: riemua, haasteita, onnistumisia, suruja, pelkoa, helpotusta ja onnea. Omaa elämää heijastaa tietysti maailman tapahtumiin, mikä samalla pienentää omia murheita, mutta myös aiheuttaa suurta huolta. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut tärkeä ja ravisteleva vuosi, jonka seurauksena olen laskeutunut syvemmälle itseeni kuin koskaan. Olen innoissani. Edessä on kasvukipua, rohkeutta ja maailma, joka kaikesta huolimatta on mahdollisuuksia täynnä. Töistä en voi sanoa kuin että on ollut helkkarin huikea vuosi.
Parasta on tietysti taas ollut ihmiset: suku, perhe ja ystävät, vanhat ja kaikki upeat uudet. Skål! 🥂

Säästän teidät ajankohtaiselta selfieltä mun verestävillä silmillä, sen sijaan tarjoan tämän uudevuodenaaton kauneutta täältä Siuntion Muumitalolta. Toivotamme kaikille meidän lumiselta rinteeltä, hyvää uutta vuotta. Gott nytt år, både vänner och ni som jag inte känner. Happy new year! ✨

Christoffer Strandberg Instagram - Emma gaala ✨
Tulin suoraan keikalta sellaisella kiireellä, että mun puvunhousut repes jo ennen lähetyksen alkua. Siis etkoilla! Yleensä ne repee vasta jatkoilla. 
Kuulin, että näytin ilmeiseti ratsastuksenopettajalta and I love it. Ei muuta kuin hevosen selkään. 
Kuten kuvista näkyy mulla oli ehkä gaalan paras paikka. 🥲 Oli jotenkin uskonnollinen kokemus koko ilta, joka alkoi sillä, että maaginen @jennivartiainenofficial kävelee usvasta ja päättyy ylijumala @paidatonriehuja saarnaan. Siinä välissä sain lentosuukon Bessiltä. 
It's all Gucci.
#emmagaala #guccibaby

Christoffer Strandberg Instagram - En oo Ruississa, enkä Hangossa. Oon saunassa. Ja lomalla, tavallaan. On mulla firman kirjanpito mukana saaressa, ja muutama kuitti. 😅 Rockstar life. 
@flowfestivalhelsinki aion kokea tänä vuonna. Lupaan pestä tukan ja ajaa sängen ennen sitä. ✌️
#meriapina
Christoffer Strandberg - 21.6K Likes - Hyvästi rakas ystävä, elämäni koira. Valma on ollut poissa jo yli kaksi kuukautta ja elämä on sen myötä lopullisesti muuttunut.

Kesän alussa tiesin, että pian koittaa se aika kun täytyy kantaa se raskain vastuu, jonka itselleen ottaa koiran ihmisenä. En vaan ymmärtänyt kuinka voisimme leikkiä jumalaa ja päättää perheenjäsenen elämästä. Viimeisenä viikonloppunaan Valma kuitenkin näytti, että hän ei jaksa enää. Silloin osasin toimija. Kaikki läheiset saivat hyvästellä hänet ja viimeinen päivä oli arvokas ja kaunis. Se kuinka moni läheinen suri ja itki Valmaa kertoo kuinka suuri pieni koira hän oli.

Olin läsnä kun Valma veti viimeisen hengähdyksensä. Hän liukui rauhallisesti lopulliseen uneen. En voinut uskoa silmiäni kun edessäni yhtäkkiä makasi se 5-vuotias Valma, jonka tapasin 11 vuotta sitten. Kaikki kipu, väsymys ja vanhuus ikään kuin hävisi hänen kasvoiltaan kun hän vihdoin sai levätä. Silloin vasta itkin, kuin se pikkupoika, joka juuri on menettänyt koiran, jota hän aina on rukoillut. Olen se poika.

Rakastin tuota sydämellistä, hullua ja kaunista olentoa. Koiran vilpitön rakkaus ja luottamus on niin arvokas asia tässä kyynisessä maailmassa. Se tapa, jolla Valma katsoi minua, kaikki meidän seikkailut rantakallioilla, merellä ja järvellä niin soutaen kuin suppaillen, meidän perhe-illat elokuvan äärellä, niitä muistoja kannan ikuisesti lämmöllä. 

Jenni Haukio sanoittaa koiran antaman rakkauden lohduttavasti kirjassa Sinun tähtesi täällä,
”Usein mietinkin, kuinka jokin niin pieni saattaakaan olla jotain niin suurta, niin paljon enemmän kuin vain koira, jolla sanaparilla ihmisen ja koiran välistä suhdetta usein mitätöidään. Kaiken muun ohella Lennu oli minulle paras ystävä elämäni surullisimpina ja yksinäisimpinä hetkinä. Silloin kun oli tarve, hän nousi olkapäitäni vasten, lohdutti ja kevensi raskaan mielen.” 

Tunnistan täysin tuon kokemuksen. Kiitos Valma kaikesta mitä opetit. Kiitos Janne, että sain olla osa Valman elämää, tasavertaisesti. Kuten Jenni kirjoittaa, ”Jonain päivänä elämässä lankeaa rakkauden hinnaksi kuitenkin suruista suurin”. 
Silti, kannattaa aina rakastaa. Valma ❤️

21.6K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Hyvästi rakas ystävä, elämäni koira. Valma on ollut poissa jo yli kaksi kuukautta ja elämä on sen myötä lopullisesti muuttunut. Kesän alussa tiesin, että pian koittaa se aika kun täytyy kantaa se raskain vastuu, jonka itselleen ottaa koiran ihmisenä. En vaan ymmärtänyt kuinka voisimme leikkiä jumalaa ja päättää perheenjäsenen elämästä. Viimeisenä viikonloppunaan Valma kuitenkin näytti, että hän ei jaksa enää. Silloin osasin toimija. Kaikki läheiset saivat hyvästellä hänet ja viimeinen päivä oli arvokas ja kaunis. Se kuinka moni läheinen suri ja itki Valmaa kertoo kuinka suuri pieni koira hän oli. Olin läsnä kun Valma veti viimeisen hengähdyksensä. Hän liukui rauhallisesti lopulliseen uneen. En voinut uskoa silmiäni kun edessäni yhtäkkiä makasi se 5-vuotias Valma, jonka tapasin 11 vuotta sitten. Kaikki kipu, väsymys ja vanhuus ikään kuin hävisi hänen kasvoiltaan kun hän vihdoin sai levätä. Silloin vasta itkin, kuin se pikkupoika, joka juuri on menettänyt koiran, jota hän aina on rukoillut. Olen se poika. Rakastin tuota sydämellistä, hullua ja kaunista olentoa. Koiran vilpitön rakkaus ja luottamus on niin arvokas asia tässä kyynisessä maailmassa. Se tapa, jolla Valma katsoi minua, kaikki meidän seikkailut rantakallioilla, merellä ja järvellä niin soutaen kuin suppaillen, meidän perhe-illat elokuvan äärellä, niitä muistoja kannan ikuisesti lämmöllä. Jenni Haukio sanoittaa koiran antaman rakkauden lohduttavasti kirjassa Sinun tähtesi täällä, ”Usein mietinkin, kuinka jokin niin pieni saattaakaan olla jotain niin suurta, niin paljon enemmän kuin vain koira, jolla sanaparilla ihmisen ja koiran välistä suhdetta usein mitätöidään. Kaiken muun ohella Lennu oli minulle paras ystävä elämäni surullisimpina ja yksinäisimpinä hetkinä. Silloin kun oli tarve, hän nousi olkapäitäni vasten, lohdutti ja kevensi raskaan mielen.” Tunnistan täysin tuon kokemuksen. Kiitos Valma kaikesta mitä opetit. Kiitos Janne, että sain olla osa Valman elämää, tasavertaisesti. Kuten Jenni kirjoittaa, ”Jonain päivänä elämässä lankeaa rakkauden hinnaksi kuitenkin suruista suurin”. Silti, kannattaa aina rakastaa. Valma ❤️
Likes : 21642

Christoffer Strandberg - 13K Likes - Hän on Viivi. Maailman iloisin ja reippain, ei välttämättä fiksuin. 🤭 Sanokaa hei.

13K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Hän on Viivi. Maailman iloisin ja reippain, ei välttämättä fiksuin. 🤭 Sanokaa hei.
Likes : 13041
Christoffer Strandberg - 11.5K Likes - Daddy Strandberg, it's me. 😎
Barcelona valloitettu vauvanrattailla ja se on ollut ihaninta koskaan. Jos joku tuntee kolmannen kuvan naisen, joka katsoo kummipoikaa ja minua sanoinkuvaamattomalla lämmöllä, sanokaa terveisiä, että rakastan häntä. 😍 
Matka jatkuu.

11.5K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Daddy Strandberg, it’s me. 😎 Barcelona valloitettu vauvanrattailla ja se on ollut ihaninta koskaan. Jos joku tuntee kolmannen kuvan naisen, joka katsoo kummipoikaa ja minua sanoinkuvaamattomalla lämmöllä, sanokaa terveisiä, että rakastan häntä. 😍 Matka jatkuu.
Likes : 11455

Christoffer Strandberg - 10.1K Likes - Valma nukkui pois tasan vuosi sitten tänään. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, hänen viimeistä hengenvetoa. Sen jälkeen tapahtui jotain sanoinkuvaamatonta. Hänen kasvoilta hävisi kaikki väsymys, vanhuus, kipu ja sinnittely. Se rentous, rauha ja hiljaisuus, joka häneen laskeutui oli niin rauhoittavaa ja surullista. Miten ihana koira! En koskaan unohda sinua, kiitos panssarinakki. 
Jos tietäisit, että sinun talossa asuu nyt toinen Russeli, Viivi, olisit hyvin tyytymätön ja kertoisit sen. Mutta Viivi syö kiitollisena sinun vanhoja puruluita, jotka eivät sinulle kelvanneet. Hyvät tytöt ❤️

10.1K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Valma nukkui pois tasan vuosi sitten tänään. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, hänen viimeistä hengenvetoa. Sen jälkeen tapahtui jotain sanoinkuvaamatonta. Hänen kasvoilta hävisi kaikki väsymys, vanhuus, kipu ja sinnittely. Se rentous, rauha ja hiljaisuus, joka häneen laskeutui oli niin rauhoittavaa ja surullista. Miten ihana koira! En koskaan unohda sinua, kiitos panssarinakki. Jos tietäisit, että sinun talossa asuu nyt toinen Russeli, Viivi, olisit hyvin tyytymätön ja kertoisit sen. Mutta Viivi syö kiitollisena sinun vanhoja puruluita, jotka eivät sinulle kelvanneet. Hyvät tytöt ❤️
Likes : 10085

Christoffer Strandberg - 7.7K Likes - Viivi Marketta Romppainen täyttää tänään vuoden. Ai mistä tuo nimikokonaisuus tuli mieleeni? No katsokaa nyt häntä! Niin veikä veikkuli, viaton ja avoin sydän sekä seikkailumieli asuu tässä tytössä. ❤️

Kolmannessa kuvassa esiintyy myös rotu-uros ja viimeisessä kuvassa Viivi näyttää terrierisyytensä... 

Synttäreitä vietetty maksalaatikkokakulla, lihatikulla ja palloleikeillä. #yoshorty #itsmybirthday

7.7K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Viivi Marketta Romppainen täyttää tänään vuoden. Ai mistä tuo nimikokonaisuus tuli mieleeni? No katsokaa nyt häntä! Niin veikä veikkuli, viaton ja avoin sydän sekä seikkailumieli asuu tässä tytössä. ❤️ Kolmannessa kuvassa esiintyy myös rotu-uros ja viimeisessä kuvassa Viivi näyttää terrierisyytensä… Synttäreitä vietetty maksalaatikkokakulla, lihatikulla ja palloleikeillä. #yoshorty #itsmybirthday
Likes : 7746

Christoffer Strandberg - 7.6K Likes - Hyvin menee mutta menkööt. 🩸
Alan pikkuhiljaa aistimaan kaavaa näissä mun rooleissa. Ennen joulua näyttelin sekakäyttäjää Koskisessa ja nyt yltäpäältä veressä Sykkeessä. Osaan kyllä oikeesti näytellä myös hyvinvoivaa henkilöä! 

Verenhukasta huolimatta, hitto mikä ilo saada tehdä tätä työtä huikeiden ammattilaisten kanssa. 🩺
@sykesarja #syke #sykkiikö #typecasting

7.6K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Hyvin menee mutta menkööt. 🩸 Alan pikkuhiljaa aistimaan kaavaa näissä mun rooleissa. Ennen joulua näyttelin sekakäyttäjää Koskisessa ja nyt yltäpäältä veressä Sykkeessä. Osaan kyllä oikeesti näytellä myös hyvinvoivaa henkilöä! Verenhukasta huolimatta, hitto mikä ilo saada tehdä tätä työtä huikeiden ammattilaisten kanssa. 🩺 @sykesarja #syke #sykkiikö #typecasting
Likes : 7575

Christoffer Strandberg - 6.9K Likes - 17 toukokuuta. Tärkeä päivä. Norja juhlii itsenäisyyttään, gratulerer med dagen Norge! 🇳🇴 Vietetään myös kansainvälistä homofobian, transfobian ja bifobian vastaista päivää. 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️ Tai vietetään on väärä sanaa, pikeemmiten muistetaan kuinka paljon työtä edelleen pitää tehdä tasa-arvon, turvallisuuden ja oikeuksien eteen. 
Isointa ja iloisinta on kuitenkin, että mun toinen puolisko täyttää vuosia. Maailman kiltein ihminen, sopivan itsepäinen, just täydellinen. ❤️
Vietämme pihalla puutarhahommissa… kaikki rakastaa tyylillään. 😁 Tärkeintä on, että rakastaa. 
Kuva on 10 vuoden takaa. Mutta Janne on hädin tuskin muuttunut. Voisinpa sanoa samaa omasta naamasta. 😅 Mutta tukka on mulla lyhentynyt. Cha cha cha.

6.9K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : 17 toukokuuta. Tärkeä päivä. Norja juhlii itsenäisyyttään, gratulerer med dagen Norge! 🇳🇴 Vietetään myös kansainvälistä homofobian, transfobian ja bifobian vastaista päivää. 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️ Tai vietetään on väärä sanaa, pikeemmiten muistetaan kuinka paljon työtä edelleen pitää tehdä tasa-arvon, turvallisuuden ja oikeuksien eteen. Isointa ja iloisinta on kuitenkin, että mun toinen puolisko täyttää vuosia. Maailman kiltein ihminen, sopivan itsepäinen, just täydellinen. ❤️ Vietämme pihalla puutarhahommissa… kaikki rakastaa tyylillään. 😁 Tärkeintä on, että rakastaa. Kuva on 10 vuoden takaa. Mutta Janne on hädin tuskin muuttunut. Voisinpa sanoa samaa omasta naamasta. 😅 Mutta tukka on mulla lyhentynyt. Cha cha cha.
Likes : 6890
Christoffer Strandberg - 6.4K Likes - Top Gear Suomi! 🚘
A dream come true. 
Opin eri automerkit ja mallit ennen kun opin kunnolla puhumaan. Aina kun mentiin äidin kanssa Helsinkiin ostoksille istuin takapenkillä ja luettelin kaikki automerkit ja -mallit, jotka tuli vastaan. Kaikki, jotka mut tuntee tietävät, että tuo intohimo ei ole millään lailla laantunut. Ja nyt maailman suurin Tv-ohjelma tulee Suomeen ja mä pääsen tutkimaan, leikkimään ja seikkailemaan autoilla. Ja missä porukassa! Tapasin Teemun ja Ismon ekaa kertaa kuvauspaikalla viime viikolla ja hommahan lähti heti käsistä. 
Keväällä 2024 näette miten käy, Nelosella ja Ruudussa.
This is gonna be epic! 

@topgear @nelonen @ruutu @sel8nneteemu @ismocomedy @rabbit_films #topgearsuomi

6.4K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Top Gear Suomi! 🚘 A dream come true. Opin eri automerkit ja mallit ennen kun opin kunnolla puhumaan. Aina kun mentiin äidin kanssa Helsinkiin ostoksille istuin takapenkillä ja luettelin kaikki automerkit ja -mallit, jotka tuli vastaan. Kaikki, jotka mut tuntee tietävät, että tuo intohimo ei ole millään lailla laantunut. Ja nyt maailman suurin Tv-ohjelma tulee Suomeen ja mä pääsen tutkimaan, leikkimään ja seikkailemaan autoilla. Ja missä porukassa! Tapasin Teemun ja Ismon ekaa kertaa kuvauspaikalla viime viikolla ja hommahan lähti heti käsistä. Keväällä 2024 näette miten käy, Nelosella ja Ruudussa. This is gonna be epic! @topgear @nelonen @ruutu @sel8nneteemu @ismocomedy @rabbit_films #topgearsuomi
Likes : 6403

Christoffer Strandberg - 5.7K Likes - Voihan veljet! ✈️
Parhaat kolme päivää aikoihin. Loikattiin Itämeren yli Tukholmaan mun pikkuveljen kanssa toukokuussa. Tehtiin kaikki samat asiat kuin lapsuuden reissuilla, mutta ilman vanhempia. Käytiin Skansenilla, Vasa-museossa ja laivalla Drottningholmin linnassa. Yksi yö katsottiin jopa Peppi Pitkätossu-leffa läppäriltä. Todella psykedeelistä kamaa! Okei, lapsina me ei kyllä juotu näin monta Dry Martinia ja tultu yökerhosta kello viisi aamulla…

Och tack underbara @afterdarkshow sluta aldrig! ❤️

On huikeaa, että on joku joka pelkästä katseesta ymmärtää mikä naurattaa, joka tajuaa kaikki samat asiat lapsuudesta ja vanhemmista. Eniten vaikuttunut oon veikan tavasta katsoa maailmaa avoimuudella ja miten hän huomioi muut ihmiset. Oon niin ylpeä!
Hän voi yrittää kasvaa ja vanheta niin paljon kuin haluaa, mutta lillebror on aina lillebror. 🫶

Ps. Saat papukaijamerkin jos löydät sorsan viimeisesta kuvasta. Kyseinen kukka-asetelma on siis keskellä kelluvaa ravintolaa.

5.7K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Voihan veljet! ✈️ Parhaat kolme päivää aikoihin. Loikattiin Itämeren yli Tukholmaan mun pikkuveljen kanssa toukokuussa. Tehtiin kaikki samat asiat kuin lapsuuden reissuilla, mutta ilman vanhempia. Käytiin Skansenilla, Vasa-museossa ja laivalla Drottningholmin linnassa. Yksi yö katsottiin jopa Peppi Pitkätossu-leffa läppäriltä. Todella psykedeelistä kamaa! Okei, lapsina me ei kyllä juotu näin monta Dry Martinia ja tultu yökerhosta kello viisi aamulla… Och tack underbara @afterdarkshow sluta aldrig! ❤️ On huikeaa, että on joku joka pelkästä katseesta ymmärtää mikä naurattaa, joka tajuaa kaikki samat asiat lapsuudesta ja vanhemmista. Eniten vaikuttunut oon veikan tavasta katsoa maailmaa avoimuudella ja miten hän huomioi muut ihmiset. Oon niin ylpeä! Hän voi yrittää kasvaa ja vanheta niin paljon kuin haluaa, mutta lillebror on aina lillebror. 🫶 Ps. Saat papukaijamerkin jos löydät sorsan viimeisesta kuvasta. Kyseinen kukka-asetelma on siis keskellä kelluvaa ravintolaa.
Likes : 5704

Christoffer Strandberg - 5.4K Likes - Ajattelin sanoa hei kaikille uusille (ja vanhoillekin) seuraajille laittamalla kerrankin jonkun muun kuin auto-kuvan. Sit tajusin, että istunhan tässäkin autossa. Mutta on tässä myös naamaa. En kuitenkan ole naamat, vaikka niin sattaisi helposti ehkä tästä tekstistä päätellä. 
Teitä on täällä yli 63 000 🥹 Kivaa, moi! 
#naamat

5.4K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Ajattelin sanoa hei kaikille uusille (ja vanhoillekin) seuraajille laittamalla kerrankin jonkun muun kuin auto-kuvan. Sit tajusin, että istunhan tässäkin autossa. Mutta on tässä myös naamaa. En kuitenkan ole naamat, vaikka niin sattaisi helposti ehkä tästä tekstistä päätellä. Teitä on täällä yli 63 000 🥹 Kivaa, moi! #naamat
Likes : 5359
Christoffer Strandberg - 5.1K Likes - Ystävät kantaa ❤️
Ajattelin eka laittaa kollaasin niistä tärkeimmistä ystävistä, mutta ne parhaat kuvat eivät kestä päivänvaloa. 🤷🏼‍♂️ 
Tein itselleni lupauksen viime vuonna olla enemmän läsnä ja elää hetkessä kaikkien läheisten kanssa, sillä elämäni suurimmat siunaukset ovat perheeni, se, jonka syntymässä sain ja se, jonka valitsin, puhumattakaan ystävistäni. Rakastan teitä, you know who you are. 
Valma oli elämäni Simba, joka opetti hakuna matatan taidon. Hän juoksee nyt ikivihreillä niityillä ehtymättömien makkaralähteiden äärellä. 🕊️
Hyvää ystävänpäivää kaikki kaverit, ollaan ystävällisiä. 🌹 #bemyvalentine

5.1K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Ystävät kantaa ❤️ Ajattelin eka laittaa kollaasin niistä tärkeimmistä ystävistä, mutta ne parhaat kuvat eivät kestä päivänvaloa. 🤷🏼‍♂️ Tein itselleni lupauksen viime vuonna olla enemmän läsnä ja elää hetkessä kaikkien läheisten kanssa, sillä elämäni suurimmat siunaukset ovat perheeni, se, jonka syntymässä sain ja se, jonka valitsin, puhumattakaan ystävistäni. Rakastan teitä, you know who you are. Valma oli elämäni Simba, joka opetti hakuna matatan taidon. Hän juoksee nyt ikivihreillä niityillä ehtymättömien makkaralähteiden äärellä. 🕊️ Hyvää ystävänpäivää kaikki kaverit, ollaan ystävällisiä. 🌹 #bemyvalentine
Likes : 5103
Christoffer Strandberg - 5.1K Likes - Viikko sitten sain Venloissa illan parhaat kaverikuvat. 😍 Topi Borg on rohkeudellaan, älykkyydellään ja avoimuudellaan esikuva, se pätee kaikkiin Kirjolla-sarjan tyyppeihin. 
Se, että juuri Kirjolla pokkasi monta Kultaista Venlaa oli illan suurin voitto. 💛
Iso kiitos mun reippaan rennolle palkinnonjakokaverille "Frederikille". Hän on siis oikeasti Maire ja oli kyllä helpoin kanssanäyttelijä ever. Ja sillä namin määrällä, mitä hän illan aikana sai, voi todeta, että hänellä on parempi palkka kuin monella muulla kulttuurialalla... 
#kirjolla #kultainenvenla

5.1K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Viikko sitten sain Venloissa illan parhaat kaverikuvat. 😍 Topi Borg on rohkeudellaan, älykkyydellään ja avoimuudellaan esikuva, se pätee kaikkiin Kirjolla-sarjan tyyppeihin. Se, että juuri Kirjolla pokkasi monta Kultaista Venlaa oli illan suurin voitto. 💛 Iso kiitos mun reippaan rennolle palkinnonjakokaverille “Frederikille”. Hän on siis oikeasti Maire ja oli kyllä helpoin kanssanäyttelijä ever. Ja sillä namin määrällä, mitä hän illan aikana sai, voi todeta, että hänellä on parempi palkka kuin monella muulla kulttuurialalla… #kirjolla #kultainenvenla
Likes : 5085

Christoffer Strandberg - 5K Likes - On aika kaivaa hampaat esiin. Onnea @alexstubb 🇫🇮 Aion kyllä imitoida @pekka.haavisto myös, siihen voin käyttää Sauli Niinistön peruukkia, kunhan sen vaan kampaa vähän eri tavalla. 
Iso kiitos molemmille ehdokkaille kunnioittavasta ja arvokkaasta kisasta. 💙💚

Ps. Saatte 10 presidenttipistettä, jos arvaatte ketä kahta poliitikkoa mun kollegat esittää tokassa kuvassa. Kuvat on vuodelta 2014.

5K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : On aika kaivaa hampaat esiin. Onnea @alexstubb 🇫🇮 Aion kyllä imitoida @pekka.haavisto myös, siihen voin käyttää Sauli Niinistön peruukkia, kunhan sen vaan kampaa vähän eri tavalla. Iso kiitos molemmille ehdokkaille kunnioittavasta ja arvokkaasta kisasta. 💙💚 Ps. Saatte 10 presidenttipistettä, jos arvaatte ketä kahta poliitikkoa mun kollegat esittää tokassa kuvassa. Kuvat on vuodelta 2014.
Likes : 5004

Christoffer Strandberg - 4.9K Likes - Kesätucca ja tunnustus. 🫧
Muina miehinä kittasin samppanjaa Mattolaiturilla parturin jälkeen (koska kerran vaan eletään) ja heti turistipaatit parveilivat. Strandbergin otsatukasta Suomenlinnaan on näköjään uusi reitti. 💁🏼‍♂️

Sitten synninpäästöön: en ole koskan käynyt festareilla. Tai siis ehkä joskus vuonna nakki ja härkäruukku, mutta en näin aikuisten oikeasti. Vaikka kesäisin muutun merellä viihtyväksi saaristo-apinaksi, homo archipelagicus (ymmärtäkää niin kuin haluatte), voisin haastaa omakuvaani siitä, etten ole festari-ihminen. 
Mistä kannattaa aloittaa? Vinkit, linkit ja festariminkit (?) otetaan ilolla vastaan. Tack så mycket. 💋
#pottapää #festarit 

Ps. Mun luottoparturi on @johannanoir joka paitsi tekee loistavaa työtä, myös antaa asiakkaan ”nauttia” työn välivaiheisa… 🤭

4.9K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Kesätucca ja tunnustus. 🫧 Muina miehinä kittasin samppanjaa Mattolaiturilla parturin jälkeen (koska kerran vaan eletään) ja heti turistipaatit parveilivat. Strandbergin otsatukasta Suomenlinnaan on näköjään uusi reitti. 💁🏼‍♂️ Sitten synninpäästöön: en ole koskan käynyt festareilla. Tai siis ehkä joskus vuonna nakki ja härkäruukku, mutta en näin aikuisten oikeasti. Vaikka kesäisin muutun merellä viihtyväksi saaristo-apinaksi, homo archipelagicus (ymmärtäkää niin kuin haluatte), voisin haastaa omakuvaani siitä, etten ole festari-ihminen. Mistä kannattaa aloittaa? Vinkit, linkit ja festariminkit (?) otetaan ilolla vastaan. Tack så mycket. 💋 #pottapää #festarit Ps. Mun luottoparturi on @johannanoir joka paitsi tekee loistavaa työtä, myös antaa asiakkaan ”nauttia” työn välivaiheisa… 🤭
Likes : 4880

Christoffer Strandberg - 4.7K Likes - Keräsin seitsemän sortin kukkia ja näin tuhmia unia… niissä oli pääosissa Lexus LFA, vuoden -90 Range Rover (V8 bensakoneella tietysti) sekä Porsche 911 Carrera 4S coupé. 👅🔥💦
Mitäs te? Ja hyvää juhannusta, glad midsommar. 

#rakkaudenkesä

4.7K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Keräsin seitsemän sortin kukkia ja näin tuhmia unia… niissä oli pääosissa Lexus LFA, vuoden -90 Range Rover (V8 bensakoneella tietysti) sekä Porsche 911 Carrera 4S coupé. 👅🔥💦 Mitäs te? Ja hyvää juhannusta, glad midsommar. #rakkaudenkesä
Likes : 4725

Christoffer Strandberg - 4.6K Likes - Pyhä Jutta ❤️
Jätettiin tanssit kerrankin väliin ja mentiin syömään pitkän kaavan mukaan Jutan kanssa ennen joulupyhiä. Aina kun nähdään, Jutta sujauttaa vaivihkaa mun käteen tai laukkuun jonkun pienen lahjan, joskus se on smoothie tai pulla, tällä kertaa se oli joululahja. Paketista kuoriutui kultainen muumi ja saatekortti, joka sai kyynelehtimään. Muumit on mun uskonto, joten tämä kaveri säteilee onnea ja perspektiiviä arkeen. 
Ystävyys on lahjoista kallisarvoisin. 

Pakko myös sanoa, että @sikkesravintola ja sen ruoka Helsingin Tehtaankadulla oli hävyttömän hyvää. Ja viini! Ja palvelu! Alan kanta-asiakkaaksi! 🤤
Lopuksi vielä tärähtänyt kuva Jutasta, ettei kukaan vaan erehdy luulemaan, että hän pelkästään on pyhä. 🤠

4.6K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Pyhä Jutta ❤️ Jätettiin tanssit kerrankin väliin ja mentiin syömään pitkän kaavan mukaan Jutan kanssa ennen joulupyhiä. Aina kun nähdään, Jutta sujauttaa vaivihkaa mun käteen tai laukkuun jonkun pienen lahjan, joskus se on smoothie tai pulla, tällä kertaa se oli joululahja. Paketista kuoriutui kultainen muumi ja saatekortti, joka sai kyynelehtimään. Muumit on mun uskonto, joten tämä kaveri säteilee onnea ja perspektiiviä arkeen. Ystävyys on lahjoista kallisarvoisin. Pakko myös sanoa, että @sikkesravintola ja sen ruoka Helsingin Tehtaankadulla oli hävyttömän hyvää. Ja viini! Ja palvelu! Alan kanta-asiakkaaksi! 🤤 Lopuksi vielä tärähtänyt kuva Jutasta, ettei kukaan vaan erehdy luulemaan, että hän pelkästään on pyhä. 🤠
Likes : 4558

Christoffer Strandberg - 4.5K Likes - Kiitos Kultainen Venla! ✨
Pantteri oli irti ja ilta sen mukainen. Kiitti myös Domenico Dolce ja Stefano Gabbana, että teette pukuja, jotka istuu mulla millimetrilleen, grazie mille, hirveen ystävällistä. Italialainen pukutaide ja suomalainen Tv-viihde on yllättävä mutta toimiva kombo. 
Vertailtiin sormuksia @anniihamaki kanssa ja todettiin, että hän ainakin voitti suihkurusketus-kisan. 
Grrrauuu. 🐆🐆🐆
#kultainenvenla #galaseason

4.5K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Kiitos Kultainen Venla! ✨ Pantteri oli irti ja ilta sen mukainen. Kiitti myös Domenico Dolce ja Stefano Gabbana, että teette pukuja, jotka istuu mulla millimetrilleen, grazie mille, hirveen ystävällistä. Italialainen pukutaide ja suomalainen Tv-viihde on yllättävä mutta toimiva kombo. Vertailtiin sormuksia @anniihamaki kanssa ja todettiin, että hän ainakin voitti suihkurusketus-kisan. Grrrauuu. 🐆🐆🐆 #kultainenvenla #galaseason
Likes : 4532

Christoffer Strandberg - 4.4K Likes - Kyllä, huhut pitävät paikkaansa, myyn kukkia Tukholman Gamla stanissa. Suomessa myyn vaan itseäni. Stockholm i mitt hjärta. ❤️

#kotkanruusu

4.4K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Kyllä, huhut pitävät paikkaansa, myyn kukkia Tukholman Gamla stanissa. Suomessa myyn vaan itseäni. Stockholm i mitt hjärta. ❤️ #kotkanruusu
Likes : 4389
Christoffer Strandberg - 4.3K Likes - Ekana virallinen kaverikuva vuodelta 2021, tokana todellinen. 🙆🏻‍♂️🙋🏽‍♂️💁🏼‍♂️
Tv-alan koulukuvaukset lähestyy taas, eli Kultainen Venla-gaala. Petolliset on ehdolla ja nöyränä totean, että minua saa luvan kanssa äänestää vuoden esiintyjäksi. Olin kuitenkin jo vuoden siuntiolainen 2020, joten olen jo voittanut tarpeeksi. Tärkeintä tässä on se, että tiedän jo mitä laitan päälle! Ettei käy niin kuin pari vuotta sitten, jolloin jännitin vielä kaksi päivää ennen gaalaa, että saavatko italialaiset Guccin puvun Suomeen asti. Tulihan se, grazie mille. Tänä vuonna valitsin teemaksi eläimellisen menon, asuun ja muutenkin. 🐆

Tämä on tällaista pinnallista pohdiskelua, mutta sitäkin tarvitaan tässä muutoin vakavassa ajassa. Venlat on aidosti siitä kivoja, että tapaa ja pääsee keskustelemaan kollegoiden kanssa, joita ei arjessa kohtaa. 

@ileuusivuori ja @mikkoleppilampi otetaanko tänä vuonna toiset vai ihan vaan vichyä?

4.3K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Ekana virallinen kaverikuva vuodelta 2021, tokana todellinen. 🙆🏻‍♂️🙋🏽‍♂️💁🏼‍♂️ Tv-alan koulukuvaukset lähestyy taas, eli Kultainen Venla-gaala. Petolliset on ehdolla ja nöyränä totean, että minua saa luvan kanssa äänestää vuoden esiintyjäksi. Olin kuitenkin jo vuoden siuntiolainen 2020, joten olen jo voittanut tarpeeksi. Tärkeintä tässä on se, että tiedän jo mitä laitan päälle! Ettei käy niin kuin pari vuotta sitten, jolloin jännitin vielä kaksi päivää ennen gaalaa, että saavatko italialaiset Guccin puvun Suomeen asti. Tulihan se, grazie mille. Tänä vuonna valitsin teemaksi eläimellisen menon, asuun ja muutenkin. 🐆 Tämä on tällaista pinnallista pohdiskelua, mutta sitäkin tarvitaan tässä muutoin vakavassa ajassa. Venlat on aidosti siitä kivoja, että tapaa ja pääsee keskustelemaan kollegoiden kanssa, joita ei arjessa kohtaa. @ileuusivuori ja @mikkoleppilampi otetaanko tänä vuonna toiset vai ihan vaan vichyä?
Likes : 4302

Christoffer Strandberg - 4.1K Likes - Riemu repesi, mutta housut ei (tällä kertaa). Pidimme serkun kanssa sukukokuksen, jonka jälkeen päädyimme anniskeluravintolaan liikuttamaan kehojamme rytmisesti musiikin tahtiin. 
Harmi vaan, että suomenruotsalainen kulttuuriperimä velvoittaa juomaan snapsia. 🥵
Suku on pahin. Siis meidän suku. Varokaa meitä. Sjunghoppfaderallanlej.

4.1K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Riemu repesi, mutta housut ei (tällä kertaa). Pidimme serkun kanssa sukukokuksen, jonka jälkeen päädyimme anniskeluravintolaan liikuttamaan kehojamme rytmisesti musiikin tahtiin. Harmi vaan, että suomenruotsalainen kulttuuriperimä velvoittaa juomaan snapsia. 🥵 Suku on pahin. Siis meidän suku. Varokaa meitä. Sjunghoppfaderallanlej.
Likes : 4133

Christoffer Strandberg - 3.8K Likes - Jos oot kuin minä ja rakastat Cluedo-lautapeliä ja Agatha Christien murhamysteerejä, tuut rakastamaan myös tätä. 👻
PETOLLISET on kaikkien aikojen psykologinen kamppailu, jossa juonitellaan, murhataan, karkotetaan ja valehdellaan. En siis minä, ei ei. Mä vaan isännöin tätä kavalaa ja herkullista peliä. 😇

Kutsun 18 kilpailijaa upeaan Vanajanlinnaan, missä yksi toisensa jälkeen he kohtaavat kohtalonsa, kunnes vain pieni joukko on jäljellä. Mutta voittavatko uskolliset, vai onko joukossa edelleen petollisia? 
Ai ai ai! Tiedän, että pitäisi olla innoissaan kesästä, mutta tulisipa se syksy jo.
Tuu mukaan, jos uskallat. 😈
@nelonen @ruutu @fremantlefin #traitors

3.8K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Jos oot kuin minä ja rakastat Cluedo-lautapeliä ja Agatha Christien murhamysteerejä, tuut rakastamaan myös tätä. 👻 PETOLLISET on kaikkien aikojen psykologinen kamppailu, jossa juonitellaan, murhataan, karkotetaan ja valehdellaan. En siis minä, ei ei. Mä vaan isännöin tätä kavalaa ja herkullista peliä. 😇 Kutsun 18 kilpailijaa upeaan Vanajanlinnaan, missä yksi toisensa jälkeen he kohtaavat kohtalonsa, kunnes vain pieni joukko on jäljellä. Mutta voittavatko uskolliset, vai onko joukossa edelleen petollisia? Ai ai ai! Tiedän, että pitäisi olla innoissaan kesästä, mutta tulisipa se syksy jo. Tuu mukaan, jos uskallat. 😈 @nelonen @ruutu @fremantlefin #traitors
Likes : 3797

Christoffer Strandberg - 3.8K Likes - Ainoa asia, mikä yhdistää tätä ja viime uudenvuodenaattoa, josta eka kuva on, on valkoinen kylpytakki. Viime vuonna samppanjalasi kädessä Kämpissä, tänä vuonna nautitaan panacod ja antibiootticocktail kotona. 🦠
Korona hyökkää täydellä voimalla. Kuumetta, lihassärkyä, liisteriräkää ja silmätulehduksia (jep, monikossa) pahempaa on ollut sietämätön kurkkukipu. Mutta vaikka vuoden vika viikko on tuntunut viruksen murhayritykseltä, kaikki on hyvin. Mulla on aikaa levätä, mulla on koti, lämpöä ja läheiset lähellä. 

Taakse jäävä vuosi on tuntunut, no elämältä. Elämää ihan kaikilla mausteilla: riemua, haasteita, onnistumisia, suruja, pelkoa, helpotusta ja onnea. Omaa elämää heijastaa tietysti maailman tapahtumiin, mikä samalla pienentää omia murheita, mutta myös aiheuttaa suurta huolta. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut tärkeä ja ravisteleva vuosi, jonka seurauksena olen laskeutunut syvemmälle itseeni kuin koskaan. Olen innoissani. Edessä on kasvukipua, rohkeutta ja maailma, joka kaikesta huolimatta on mahdollisuuksia täynnä. Töistä en voi sanoa kuin että on ollut helkkarin huikea vuosi.
Parasta on tietysti taas ollut ihmiset: suku, perhe ja ystävät, vanhat ja kaikki upeat uudet. Skål! 🥂

Säästän teidät ajankohtaiselta selfieltä mun verestävillä silmillä, sen sijaan tarjoan tämän uudevuodenaaton kauneutta täältä Siuntion Muumitalolta. Toivotamme kaikille meidän lumiselta rinteeltä, hyvää uutta vuotta. Gott nytt år, både vänner och ni som jag inte känner. Happy new year! ✨

3.8K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Ainoa asia, mikä yhdistää tätä ja viime uudenvuodenaattoa, josta eka kuva on, on valkoinen kylpytakki. Viime vuonna samppanjalasi kädessä Kämpissä, tänä vuonna nautitaan panacod ja antibiootticocktail kotona. 🦠 Korona hyökkää täydellä voimalla. Kuumetta, lihassärkyä, liisteriräkää ja silmätulehduksia (jep, monikossa) pahempaa on ollut sietämätön kurkkukipu. Mutta vaikka vuoden vika viikko on tuntunut viruksen murhayritykseltä, kaikki on hyvin. Mulla on aikaa levätä, mulla on koti, lämpöä ja läheiset lähellä. Taakse jäävä vuosi on tuntunut, no elämältä. Elämää ihan kaikilla mausteilla: riemua, haasteita, onnistumisia, suruja, pelkoa, helpotusta ja onnea. Omaa elämää heijastaa tietysti maailman tapahtumiin, mikä samalla pienentää omia murheita, mutta myös aiheuttaa suurta huolta. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut tärkeä ja ravisteleva vuosi, jonka seurauksena olen laskeutunut syvemmälle itseeni kuin koskaan. Olen innoissani. Edessä on kasvukipua, rohkeutta ja maailma, joka kaikesta huolimatta on mahdollisuuksia täynnä. Töistä en voi sanoa kuin että on ollut helkkarin huikea vuosi. Parasta on tietysti taas ollut ihmiset: suku, perhe ja ystävät, vanhat ja kaikki upeat uudet. Skål! 🥂 Säästän teidät ajankohtaiselta selfieltä mun verestävillä silmillä, sen sijaan tarjoan tämän uudevuodenaaton kauneutta täältä Siuntion Muumitalolta. Toivotamme kaikille meidän lumiselta rinteeltä, hyvää uutta vuotta. Gott nytt år, både vänner och ni som jag inte känner. Happy new year! ✨
Likes : 3780

Christoffer Strandberg - 3.6K Likes - Emma gaala ✨
Tulin suoraan keikalta sellaisella kiireellä, että mun puvunhousut repes jo ennen lähetyksen alkua. Siis etkoilla! Yleensä ne repee vasta jatkoilla. 
Kuulin, että näytin ilmeiseti ratsastuksenopettajalta and I love it. Ei muuta kuin hevosen selkään. 
Kuten kuvista näkyy mulla oli ehkä gaalan paras paikka. 🥲 Oli jotenkin uskonnollinen kokemus koko ilta, joka alkoi sillä, että maaginen @jennivartiainenofficial kävelee usvasta ja päättyy ylijumala @paidatonriehuja saarnaan. Siinä välissä sain lentosuukon Bessiltä. 
It's all Gucci.
#emmagaala #guccibaby

3.6K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : Emma gaala ✨ Tulin suoraan keikalta sellaisella kiireellä, että mun puvunhousut repes jo ennen lähetyksen alkua. Siis etkoilla! Yleensä ne repee vasta jatkoilla. Kuulin, että näytin ilmeiseti ratsastuksenopettajalta and I love it. Ei muuta kuin hevosen selkään. Kuten kuvista näkyy mulla oli ehkä gaalan paras paikka. 🥲 Oli jotenkin uskonnollinen kokemus koko ilta, joka alkoi sillä, että maaginen @jennivartiainenofficial kävelee usvasta ja päättyy ylijumala @paidatonriehuja saarnaan. Siinä välissä sain lentosuukon Bessiltä. It’s all Gucci. #emmagaala #guccibaby
Likes : 3592

Christoffer Strandberg - 3.5K Likes - En oo Ruississa, enkä Hangossa. Oon saunassa. Ja lomalla, tavallaan. On mulla firman kirjanpito mukana saaressa, ja muutama kuitti. 😅 Rockstar life. 
@flowfestivalhelsinki aion kokea tänä vuonna. Lupaan pestä tukan ja ajaa sängen ennen sitä. ✌️
#meriapina

3.5K Likes – Christoffer Strandberg Instagram

Caption : En oo Ruississa, enkä Hangossa. Oon saunassa. Ja lomalla, tavallaan. On mulla firman kirjanpito mukana saaressa, ja muutama kuitti. 😅 Rockstar life. @flowfestivalhelsinki aion kokea tänä vuonna. Lupaan pestä tukan ja ajaa sängen ennen sitä. ✌️ #meriapina
Likes : 3531