Mainos & arvonta / @lankavayarnhouse Olen tehnyt villasukkia jo 20 vuotta tällä samalla ohjeella, jonka kehitin Teatterikorkeakoulun tunneilla. Minulla oli erikoislupa kutoa koulussa, sillä se helpotti keskittymistäni. Sukkaohjeeni on pysynyt samana tähän päivään asti ja olen antanut villasukkia lahjaksi näyttelijäkollegoille, ohjaajille, perheelle, lapsille, ystäville ja uusille tutuille. Näitä sukkia on ystävieni jaloissa ympäri maailman. Olen kutonut lapsesta asti intohimoisesti. Ajattelenkin, että on tärkeää tehdä asioita, joista tulee pelkästään iloa. Sellaisten asioiden juuret ovat usein samoissa jutuissa, jotka tuottivat iloa lapsena. Kutominen on minulle tätä. 🩷 Tein nämä sukat kotimaisen perheyrityksen Lankavan kestävästä Lysti-langasta. Saan arpoa teille kaksi settiä, jotka molemmat sisältävät nämä ihanat langat ja koivuiset sukkapuikot! Osallistu arvontaan seuraamalla @lankavayarnhouse ja kommentoimalla alle kenelle tekisit villasukat lahjaksi. Voittajat arvotaan torstaina 13.2 klo 10. IINA-sukkien ohje löytyy nyt ilmaiseksi kaikille Lankavan sivuilta. ✨ #iinasukat #lankava #lankava100vuotta #villasukat #käsityö #villalanka Instagram / Meta ei osallistu arvontaan.

Eilen oli varmaan ihanin ensi-ilta koskaan! ❤️ Juhlittiin Kenraaliharjoitusta, Paula Korvan NEROKASTA, raikasta, modernia romanttista komediaa, joka tulee elokuvateattereihin 7.3! ✨ Ilta, tämä leffa ja ihanat ihmiset tuntuivat valolta pimeyden keskellä. 🩷 Onnea Paula upeasta esikoisohjauksesta! Kiitos kun sain näytellä tämän ihanan roolin. ✨ Kiitos jokaiselle ryhmän jäsenelle panostuksesta tähän elokuvaan. #kenraaliharjoitus #kenraaliharjoituselokuva @yellowfilmtv @paulakorva @marko.talli @laura.malmivaara @niemisriku @minkakuustonen @mgassot @teppo542 @kuustonenmikko #annaleenahärkönen @nelonenmedianleffat #suddenoutburstsofemotions ✨✨✨ Juhla-asu lainassa: 👗: @katriniskanenofficial 💄: @heidireponen 💍: @kalevalaofficial

Mainos & arvonta / @cinemansefilms Siskosten leffakerho kokoontuu! Cinemanse tuo Suomeen upeita ja uniikkeja elokuvia maailmalta. On ollut paras yhteinen harrastus käydä siskon kanssa katsomassa ajatuksia herättäviä leffoja pienissä korttelikinoissa ja keskustella niistä yhdessä. Cinemansen elokuvat ovat avartaneet maailmankuvaani ja tuoneet elämääni elokuvia ja tarinoita, jotka muuten olisivat jääneet kokematta. Tällä kertaa suuntasimme Vantaalle kotiseutumatkalle! Olemme asuneet Myyrmäessä ja aloittaneet siellä leffaharrastuksen, joten oli hauskaa käydä elokuvissa lapsuusmaisemissa. Saamme nyt arpoa teille kahdet liput leffaherkuilla valitsemaanne Cinemansen elokuvaan näistä kolmesta helmestä! MARIA (Chile / Italia / Yhdysvallat) Chileläisohjaaja Pablo Larraínin vaikuttava teos oopperalaulaja Maria Callasin hurjasta elämästä. Maria on menettänyt äänensä ja hän yrittää saada sen takaisin hinnalla millä hyvänsä. Elokuvan jokainen kuva on kuin taideteos ja Angelina Jolie tekee elämänsä roolin. PYHÄN TEMPPELIVIIKUNAN SIEMEN (Ranska, Saksa) Iranilaisen Mohammad Rasoulofin Pyhän temppeliviikunan siemen on todennäköisesti vuoden rohkein elokuva. Maanpaossa elävä ohjaaja Rasoulof on elokuvissaan nostanut esiin Iranin yhteiskunnallisia ongelmia ja kritisoinut maan hallitusta, minkä seurauksena hänet on tuomittu vankilaan. Silti hän on pystynyt jatkamaan elokuvien tekemistä ja elintärkeiden tarinoiden kertomista. FANRAARI ELÄMÄLLE (Ranska) Lämminhenkinen ja hulvaton komedia veljeydestä ja musiikin voimasta. Kuuluisa kapellimestari Thibaut (Benjamin Lavernhe) matkustaa ympäri maailmaa työnsä parissa ja omistaa elämänsä taiteelle. Hänen kiivastahtinen elämänsä mullistuu, kun hän saa tietää olevansa adoptoitu ja löytää biologisen veljensä. Elokuvan on ohjannut César-ehdokas Emmanuel Courcol. Osallistu arvontaan seuraamalla @cinemansefilms ja kommentoimalla alle minkä näistä kolmesta elokuvasta haluaisit päästä katsomaan! Voittajat arvotaan keskiviikkona 26.2 klo 10. #cinemansefilms10vuotta @minkakuustonen #siskostenleffakerho @kinomyyri #korttelikinot Instagram / Meta ei osallistu arvontaan EDIT: Voittajiin on oltu yhteydessä🩷